Hyvän ympäristön tekijä jo 30 vuotta

Kempeleen Jätekuljetuksen historia ulottuu vuoteen 1980, jolloin yritys alkoi kuljettaa kempeleläisten kotitalousjätettä. Toiminta lähti liikkeelle yhden auton voimin.

Alkuvaiheessa jätteenkeräys oli lähinnä kotitalousjätettä, jota kerättiin iltaisin ja viikonloppuisin. Pikku hiljaa, vuosien mittaan toiminta kasvoi: 1990-luvun alussa jätteitä kuljetettiin jo neljällä autolla.

Uusi yhteistyö

Vuonna 1993 Kempeleen Siirtokuljetus osti Kempeleen Jätekuljetuksen. Vuonna 1994 yritys aloitti yhteistyön Paperinkeräys Oy:n kanssa keräämällä Oulun alueen keräyspaperia. Yritykset tiivistivät yhteistyötä 2005, kun Paperinkeräys Oy tuli osakkaaksi Kempeleen Siirtokuljetukseen.

Vuonna 1995 jätemääräyksien muuttuminen aloitti jätehuoltoalan muutoksen ja kehittymisen tehokkaampaan jätemateriaalien lajitteluun ja erilliskeräykseen. Muutoksista lähti liikkeelle toiminnan laajentuminen ja monipuolistuminen, joka on jatkunut näihin päiviin saakka.

Missä mennään nyt

Tällä hetkellä Kempeleen Jätekuljetuksella on pakkaavia jäteautoja ja Kempeleen Siirtokuljetuksella vaihtolava- ja nosturiautoa. Yritykset työllistävät yli 30 henkeä.