Aloitimme yhteistyön Paperinkeräys Oy:n kanssa jo vuonna 1994 keräämällä Oulun alueen keräyspaperia. Yritykset tiivistivät yhteistyötä 2005, kun Paperinkeräys Oy tuli Kempeleen Siirtokuljetuksen, Kempeleen Jätekuljetuksen omistajan, osakkaaksi.
Paperinkeräys-yhtiöt ovat kierrätyksen asiantuntijoita, joilta löytyvät kierrätyspalvelut yksityisille ja yrityksille sekä tietoa ja ohjeita kierrätyksestä.
Paperin talteenoton järjestäminen ei kuulu kunnalle vaan tuottajille. Siksi kunta ei voi määrätä asukkaitaan keräämään paperia kuten aikaisemmin. Jätelain mukaan paperin kerääminen on kuitenkin edelleen pakollista.
Paperinkeräys Oy toteuttaa tuottajavastuuta paperin tuottajien valtuuttamana tuottajayhteisönä. Tuottajavastuuta koskevan lain mukaan keräyspaperin haltijalla on oikeus luovuttaa paperinsa maksutta tuottajan järjestämään keräykseen.